Tällä kertaa Popporoo kysyi minulta mielipidettäni markkinataloudesta. Hän oli saanut jo käsityksen kysynnän ja tarjonnan aikaansaamasta hinnanmuodostuksesta ja myös käytännön kokemusta oravanpyörien pyörimisestä omassa pikku dystopiassaan Eridianuksella. Kaikkien alojen yleisdiletanttina vastasin hänelle kuitenkin seuraavasti:
Markkinatalous on hieno järjestelmä. Markkinatalouden hienoimpia ominaisuuksia ovat siihen välittömästi liittyvät tehokkuusvaatimus ja kilpailu eli juurikin ne asiat, joita usein kuulee eniten kritisoitavan. Näiden ominaisuuksien ansiosta saamme valita keneltä ostamme tuotteemme ja siten saamme valita hinta-laatusuhteeltaan itsellemme parhaiten sopivan tuotteen. Tämä järjestelmä tuottaa aina vain tehokkaammin ts. järkevämmin ja edulllisemmin ja paremmin tehtyjä tuotteita.
Markkinatalouden sanotaan myös palkitsevan lahjakkuudesta ja ahkeruudesta. En ole aivan varma pitäisikö lahjakkuutta palkita, koska lahjakkaat ovat joka tapauksessa lahjakkaita myös ilman palkintoja.(Lahjakkuuden palkitseminen on siis oikeastaan sosiaalidarwinismia. Ainakin jos varakkaat lisääntyisivät köyhempiä nopeammin - todellisuus taitaa kylläkin toimia päinvastoin. En osaa nyt sanoa mitään sosiaalidarwinismista.)
Ahkeruutta kannattaa tietysti yhteisön edun nimissä palkita, jotta ihmiset ahkeroimalla loisivat (loisimatta) uusia resursseja kaikkien käyttöön. Ja onhan se lahjakkaiden ahkeruus todellakin hyödyllisempää kuin lahjattomien.
Markkinatalouteen liittyy helposti myös erilaisia lieveilmiöitä, kuten tukipolitiikkaa, yksityistämiseen ja muihin julkisiin hankkeisiin liittyvää korruptiota, monopoleja, kartelleja, siäspiirikauppaa, globaalitalouden ongelmia ja kaikkea muuta ketkuilua (tässä en tarkoita ketamiinia, joka muuten on erinomaisen hauska aine.)
Markkinat eivät siis ratkaise kaikkia ongelmia itsestään, vaikkakin markkinatalous ja teknologian kehitys yhdessä selvästikin tuottavat meille yhä enemmän kivaa.
Uudenlaisia ongelmia saattaa syntyä tulevaisuudessa; tietäänkseni kukaan ei osaa ennustaa työn tekemiseen vaaditun osaamisen kasvun vaikutusta työttömyyteen. Tosin höyrykone, kehruukone ja rautatiet eivät suurista peloista huolimatta tehneet työntekijäistä tarpeettomia. Pikemminkin ne synnyttivät uusia mahdollisuuksia ihmisille sekä parempia työoloja. Nyt tilanne saattaa silti olla toinen: nyt ja etenkin tulevaisuudessa ihmisiltä vaaditaan osaamista, jotta he kykenevät kilpailemaan koneiden kanssa. Tai tarkemmin sanoen he joutuvat kilpailemaan koneita ohjaavien (harvojen) ihmisten ja heidän käytettävissään olevien koneiden kanssa. Tuleeko ratkaistavaksemme kansallinen ja globaali tulonjako tilanteessa, jossa vaikkapa vain 5% ihmisistä tekee tuottavaa työtä? Mikä tällaisessa tilanteessa on oikeudenmukainen tapa jakaa vaurautta?
(Ongelmien ratkaisua ja valtion mahdollisuuksia ratkaista niitä pohdin toisella kertaa.)
Useimmille meistä suurin ja merkittävin avoimeksi jäävä kysymys on silti se, että mistä pirusta minä itse saan rahaa ostaa noita huipputehokkaasti tuotettuja huipputuotteita?
Vaikka markkinat eivät siis toimiessaankaan poista murheita, ongelmia ja kuolemaa, niin tällä hetkellä näen markkinatalouden ja vapaiden markkinoiden perustana olevan yksilön itsemääräämisoikeuden tärkeimpänä kannatettavana ideologiana.
Markkinatalous on hieno järjestelmä. Markkinatalouden hienoimpia ominaisuuksia ovat siihen välittömästi liittyvät tehokkuusvaatimus ja kilpailu eli juurikin ne asiat, joita usein kuulee eniten kritisoitavan. Näiden ominaisuuksien ansiosta saamme valita keneltä ostamme tuotteemme ja siten saamme valita hinta-laatusuhteeltaan itsellemme parhaiten sopivan tuotteen. Tämä järjestelmä tuottaa aina vain tehokkaammin ts. järkevämmin ja edulllisemmin ja paremmin tehtyjä tuotteita.
Markkinatalouden sanotaan myös palkitsevan lahjakkuudesta ja ahkeruudesta. En ole aivan varma pitäisikö lahjakkuutta palkita, koska lahjakkaat ovat joka tapauksessa lahjakkaita myös ilman palkintoja.(Lahjakkuuden palkitseminen on siis oikeastaan sosiaalidarwinismia. Ainakin jos varakkaat lisääntyisivät köyhempiä nopeammin - todellisuus taitaa kylläkin toimia päinvastoin. En osaa nyt sanoa mitään sosiaalidarwinismista.)
Ahkeruutta kannattaa tietysti yhteisön edun nimissä palkita, jotta ihmiset ahkeroimalla loisivat (loisimatta) uusia resursseja kaikkien käyttöön. Ja onhan se lahjakkaiden ahkeruus todellakin hyödyllisempää kuin lahjattomien.
Markkinatalouteen liittyy helposti myös erilaisia lieveilmiöitä, kuten tukipolitiikkaa, yksityistämiseen ja muihin julkisiin hankkeisiin liittyvää korruptiota, monopoleja, kartelleja, siäspiirikauppaa, globaalitalouden ongelmia ja kaikkea muuta ketkuilua (tässä en tarkoita ketamiinia, joka muuten on erinomaisen hauska aine.)
Markkinat eivät siis ratkaise kaikkia ongelmia itsestään, vaikkakin markkinatalous ja teknologian kehitys yhdessä selvästikin tuottavat meille yhä enemmän kivaa.
Uudenlaisia ongelmia saattaa syntyä tulevaisuudessa; tietäänkseni kukaan ei osaa ennustaa työn tekemiseen vaaditun osaamisen kasvun vaikutusta työttömyyteen. Tosin höyrykone, kehruukone ja rautatiet eivät suurista peloista huolimatta tehneet työntekijäistä tarpeettomia. Pikemminkin ne synnyttivät uusia mahdollisuuksia ihmisille sekä parempia työoloja. Nyt tilanne saattaa silti olla toinen: nyt ja etenkin tulevaisuudessa ihmisiltä vaaditaan osaamista, jotta he kykenevät kilpailemaan koneiden kanssa. Tai tarkemmin sanoen he joutuvat kilpailemaan koneita ohjaavien (harvojen) ihmisten ja heidän käytettävissään olevien koneiden kanssa. Tuleeko ratkaistavaksemme kansallinen ja globaali tulonjako tilanteessa, jossa vaikkapa vain 5% ihmisistä tekee tuottavaa työtä? Mikä tällaisessa tilanteessa on oikeudenmukainen tapa jakaa vaurautta?
(Ongelmien ratkaisua ja valtion mahdollisuuksia ratkaista niitä pohdin toisella kertaa.)
Useimmille meistä suurin ja merkittävin avoimeksi jäävä kysymys on silti se, että mistä pirusta minä itse saan rahaa ostaa noita huipputehokkaasti tuotettuja huipputuotteita?
Vaikka markkinat eivät siis toimiessaankaan poista murheita, ongelmia ja kuolemaa, niin tällä hetkellä näen markkinatalouden ja vapaiden markkinoiden perustana olevan yksilön itsemääräämisoikeuden tärkeimpänä kannatettavana ideologiana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti